Kolmas Aunen Baari, Röykkä 1983-1985

Aunen Baari Röykässä 1983-1985
Aunen Baari Röykässä 1983-1985
Röykkä on paikkana sellainen, että sen keskustaa voi olla vaikea hahmottaa, eikä moni edes tiedä missä se koko paikka sijaitsee. Siinähän se on noin 15 km Nurmijärven keskustasta luoteeseen, kohti Hangon väylää ja Läyliäistä. Kaukana se ei ole Rajamäestä, jonne on noin 9 km:n matka, mutta Hyvinkäälle on jo 23 km. Klaukkalaankin on noin 15 km. Eli Röykkä on kaukana kehä kolmosesta pohjoiseen, jos asiaa katsoo Helsingin rautatieasemalta.

Aunen Baari toimi Röykässä vuosina 1983-1985. Röykkään tultiin, kun Uudenmaan kiireeseen tottuneet Aune ja puolisonsa Veka alkoivat kyllästyä hiljaiseloon Savossa. Etelään vetivät varmasti myös vast'ikään syntyneet ensimmäiset lastenlapset, Lean ja Jussin lapset Maisa ja Juuso.

Aunen ja Vekan lapsista mukana Röykässä olivat Veijo ja Kari. Mummo Maija oli tietenkin keittiökaartissa ja muutenkin jokapaikanhöylän-tittelillään edelleen mukana. Veijo keskittyi baarin yhteydessä olleen kioskin pitoon ja omiin opintoihinsa; Kari ja kumppaninsa Paula olivat mukana baarinpidossa, mutta pian jo enemmän töissä Kiljavan sairaalassa omilla erityisaloillansa.

Röykässä Aunen Baari erikoistui jälleen hyvään ja riittoisaan ruokaan. Baarin ympärillä oli sopivasti parkkitilaa Nurmijärven ohi kulkeville rekoille, joten asiakkaita ja kiirettä riitti.

Röykässä olleen Aunen Baarin pihassa oli myös lohilampi, josta Veka ja Maija pitivät huolta. Lohia myytiin ja käytettiin baarin ruokatarjonnassa. Ikävä kyllä nyt jo 80 -vuotias Maija-mummo viimeisenä talvenaan putosi siihen kylmään lampeen ja vilustui pahasti.

Röykän Aunen Baari myytiin vuonna 1985 sen jälkeen, kun keskuudestamme poistuivat sekä isä että mummo, nämä karjalaiset elohiiremme. Aune siirtyi pohtimaan mitä tehdä seuraavaksi ja päätyi sitten palaamaan Vehmersalmelle pitämään Aunen Baaria tutun kirkon kupeeseen. Tiesitkö, että hänen isoisänsä oli aikoinaan kivimiehenä mukana rakentamassa niitä korkeita kirkonportaita?

Röykän ajoilta Aunelle jäi monta hyvää ystävää, ja heiltä onkin nyt kuultu, että baarin ympärillä on edelleen toimintaa.

Kertokaahan vanhoja muistojanne Aunen Baarista -vuosilta 1983-1985.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti