Yhdeksän vuotiaan baarinpitäjäntyttären lempiruoka vuonna 1970 oli kaverini ystävänkirjan mukaan: Suklaapuuro.

Suklaapuuroa ei tarjoiltu baarissa. Suklaapuuron on täytynyt olla kouluruokalistalla Masalan kansakoulussa tai Siuntion kirkonkylän, Päivärinteen kansakoulussa, ja siellä olen tähän ruokaan ihastunut. Harvinaista herkkua. Mutta uskoisin edelleen pitäväni suklaapuurosta, joka on tuoreeltaan tehty koulun keittiössä (mannaryynit, maito, kaakaojauhe, vesi ja suola). Ehkä sen päälle sai ripotella sokeria ja lorauttaa päälle vähän maitoa, mutta niitä en muista. Suklaapuuron muistan.

Baariruoan rinnalla, ja sen vastapainona, kouluruoka oli mielestäni aina hyvää, vielä Virkkalan Kallen koulussakin (eli Virkkalan suomalaisessa yhteiskoulussa). Mutta kun se oli maksullista Lohjan lukiossa, jono oli liian pitkä ja huhu kävi käytävissä, että ... se ei olisi niin hyvää... ja kun kotona sanottiin, että olin liian lihava kaikesta solakkuudestani huolimatta, niin siihen loppui kouluruoan syönti. En edes käynyt maistamassa sitä lukioaikana. Mitä sitten syötiin? Centrumin huippuhalpoja hillomunkkeja tietenkin, kuumia sellaisia, niitä, joista hillo purskahti aina pitkin poskia, vaatteita tai lattiaa. Ja juotiin kahvia. Putosiko paino? No ei varmasti sillä dieetillä. Näin jälkikäteenhän on jo opittu, että ravitsemuksellisesti ja rahallisestikin se kouluruoka olisi ollut parempi vaihtoehto.

Nyt suomalaista kouluruokaa viedään New Yorkiin!

Jos olet New Yorkissa voit käydä paikan päällä modernin taiteen museossa; jos olet muualla, niin verkon välityksellä näkee aika paljon: http://newyork.seriouseats.com/2012/10/finnish-school-lunch-moma-exhibit.html?ref=pop_serious_eats_new_york

Museum of Modern Art

Cafe 2, 2nd Floor
11 West 53rd Street, New York, NY 10019 (map)
212-708-9400
moma.org

"If you're planning to visit the MoMA during the next two weeks, here's your chance to get a unique lunch with the price of admission. From now until October 12, MoMA is holding a special lunch series, Back to School: A Taste of Finland, featuring a meal inspired by school lunches served in Finland. Finland was the first country in the world to provide all students with free lunches in 1948. The lunch series is held in conjunction with MoMA's new exhibit examining the relationship between the concept of childhood and modern design, Century of the Child." (Source: moma.org)

My favourite school meal - as I have reported in my friend's book when I was nine years of age - was chocolate semolina, a porridge made of milk, semolina, coco powder and a bit of salt.

I've enjoyed my free school meals and because of them developed a taste for a healthy diet.

Thank you to all those involved in securing free school meals!

Toinen Aunen Baari, Vehmersalmi 1980-1982 ja 1986-1988 ja 1992-1995

Aune Haapala Vehmersalmella 1981.

Toinen Aunen Baari, Vehmersalmi 1980-1982 ja 1986-1988 ja 1992-1995

Vehmersalmelle Aune muutti perheineen loppuvuodesta 1979. Tänne siirrettiin Siuntion Aunen Baari, mutta tästä tuli kaiken kaikkiaan paljon hiljaisempi paikka kuin se, mitä Siuntiossa oli ollut.

Vehmersalmi on paikkana niin kaunis, että tänne ihmiset palaavat aina uudestaan ja uudestaan muutenkin kuin baarinpitoon. Vuodesta 2005 kunta on ollut osa Kuopion kaupunkia. Kartalta se löytyy Soisalon saaresta, Kuopion keskustasta 50 km kaakkoon.

Aunen Baarin pidossa vuosina 1980-1982 olivat tuolloin mukana Aune ja Veikko, ja tämän äiti, eli Maija-mummomme, sekä veljeni Veijo ja Kari. Minä kävin Vehmersalmella aluksi vain kääntymässä vuonna 1980. Siinä sivussa meinasi palaa kärähtää koko baari, mutta onneksi Vehmersalmen palokunta sai rajattua tuhon vain yläkerran kulmahuoneeseen, jossa olin sytyttänyt hellan ja unohtanut siirtää muuttolaatikot sen päältä pois. Erikoistuin varmaan pahvilaatikon paistamiseen. Talon kärähtäminen sitten joudutti sen kunnostamista niin sisältä kuin ulkoakin, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Aunen Baari tulessa, 1980.

Aunen Baari, Vehmersalmi.

No mutta baarinpito itsessään oli hauskaa tällä pikkukylällä. Kylän väki tuli tutuksi ja läheiseksi. Äiti Aune on tosin Vehmersalmelta kotoisinkin, joten se auttoi asiaa, mutta myös me nuoret olimme viettäneet täällä, äidin kotimökissä, kesälomiamme jo monena vuotena.

Näistä mietteistä laitankin tähän yhden kuvan baarielämästä Aunen Baarissa 80-luvun loppupuoliskolta, ja pidän kirjoitustauon. Kuvan raitapaitainen mies on veljeni, Veijo, työvuorossa.

Aunen Baari, Vehmersalmi 1980-luvun lopulla.

Kolmas Aunen Baari, lohilampi ja kioski Röykän keskustassa

Aunen Baari Röykässä 1983-1985

Röykkä on paikkana sellainen, että sen keskustaa voi olla vaikea hahmottaa, eikä moni edes tiedä missä se koko paikka sijaitsee. Siinähän se on noin 15 km Nurmijärven keskustasta luoteeseen, kohti Hangon väylää ja Läyliäistä. Kaukana se ei ole Rajamäestä, jonne on noin 9 km:n matka, mutta Hyvinkäälle on jo 23 km. Klaukkalaankin on noin 15 km. Eli Röykkä on kaukana kehä kolmosesta pohjoiseen, jos asiaa katsoo Helsingin rautatieasemalta.

Aunen Baari toimi Röykässä vuosina 1983-1985. Röykkään tultiin, kun Uudenmaan kiireeseen tottuneet Aune ja puolisonsa Veka alkoivat kyllästyä hiljaiseloon Savossa.

Aunen ja Vekan lapsista mukana Röykässä olivat Veijo ja Kari. Mummo Maija oli tietenkin keittiökaartissa ja muutenkin jokapaikanhöylän-tittelillään edelleen mukana. Veijo keskittyi baarin yhteydessä olleen kioskin pitoon ja omiin opintoihinsa; Kari ja kumppaninsa Paula olivat mukana baarinpidossa, mutta pian jo enemmän töissä Kiljavan sairaalassa omilla erityisaloillansa. Etelässä oli sitten vuoden 1984 puolella iloittavana jo kaksi lastenlasta, Lean ja Jussin lapset, Maisa ja Juuso Enjala.

Röykässä Aunen Baari erikoistui jälleen hyvään ja riittoisaan ruokaan. Baarin ympärillä oli sopivasti parkkitilaa Nurmijärven ohi kulkeville rekoille, joten asiakkaita ja kiirettä riitti.

Röykässä olleen Aunen Baarin pihassa oli myös lohilampi, josta Veka ja Maija pitivät huolta. Lohia myytiin ja käytettiin baarin ruokatarjonnassa. Ikävä kyllä nyt jo 80 -vuotias Maija-mummo viimeisenä talvenaan putosi siihen kylmään lampeen ja vilustui pahasti.

Röykän Aunen Baari myytiin vuonna 1985 sen jälkeen, kun keskuudestamme poistuivat sekä isä että mummo, nämä karjalaiset elohiiremme. Aune siirtyi pohtimaan mitä tehdä seuraavaksi ja päätyi sitten palaamaan Vehmersalmelle pitämään Aunen Baaria tutun kirkon kupeeseen. Tiesitkö, että hänen isoisänsä oli aikoinaan kivimiehenä mukana rakentamassa niitä korkeita kirkonportaita?

Röykän ajoilta Aunelle jäi monta hyvää ystävää, ja heiltä onkin nyt kuultu, että baarin ympärillä on edelleen toimintaa.

Kertokaahan vanhoja muistojanne Aunen Baarista -vuosilta 1983-1985.

Neljäs Aunen Baari, Savonlinnassa 1989-1991

Savonlinnassa Aune avasi Aunen Baarin vuonna 1989. Baari sijaistsi Pohjolankadulla, Nätkissä, ammatikoulua vastapäätä, joten päivisin siellä kaupattiin lähinnä merkkareita ja muuta pikkukarkkia. Aunen oma masukin kasvoi siinä puuhassa, kun niitä karkkeja tuli naposteltua ihan liikaa. "Heti kun sen lopetti, niin ei ollut enää mitään mahaa!", Aune totesi niistä ajoista.

Tässä vaiheessa mukana ei ollut muita perheenjäseniä, joten yrityksen piti pysyä pienenä, ja niin se tekikin.

Jossain välissä mm. Marja Soininen, nuori kuopiolainen vesipalloilija, oli Aunella apulaisena.

Aunen Baari Savonlinnassa 1989-1991

Savonlinnasta Aune muutti taas takaisin Vehmersalmelle, vuonna 1991, jatkamaan Aunen Baarinsa toimintaa vanhalla tutulla paikalla, kirkon kupeessa.

Mahdatko muistaa tätä Aunen Baaria?

Tervetuloa

Kerään Aunen Baari tarinoita joten välittäkää viestiä eteenpäin ja laittakaa kuvia ja kertomuksia tulemaan.

Kiinnostuksen kohteena oleva Aunen Baari on löytynyt neljältä paikkakunnalta Suomessa:

Siuntio: 1971-1979

Vehmersalmi 1980-1982 ja 1986-1988 ja 1992-1995

Savonlinna: 1989-1991

Nurmijärven Röykkä: 1983-1985

Kuvia ja juttuja voi lähettää myös sähköpostiosoitteeseen: irja.baarinpitajantytar@gmail.com 

Siuntio: 1971-1979

Vehmersalmi 1980-1982 ja 1986-1988 ja 1992-1995

Nurmijärven Röykkä: 1983-1985

Savonlinnan Pohjolankatu: 1989-1991

Hernekeittoa ja pannukakkua torstaisin

Aune kokkaamassa (taka-alalla)

Aunen Baarissa tehtiin hyvää ruokaa, jota tarjoiltiin isoina annoksina, reiluun hintaan. 1970-luvun tyyliin joka päivä tuoreeltaan tehty perunamuussi oli kaikkien suosikki, olipa sitten kyseessä paistetut nakit, paistettu makkara, kala (seiti), viinerleike tai porsaankyljys. Pyttipannu, paistettu pekoni ja muna sekä munakkaat olivat silloin vielä listavakioita, kun kolesterolin ja tyydyttyneen rasvan haitallisista vaikutuksista ei vielä tiedetty. Lounasruokina Aunen possupata, Osso Bucco, ja liha- ja hernekeitto pannukakun kera olivat suosittuja. Nämä reseptit on tullut opeteltua, mutta... ehkä ylikyllästettynä, eikä vain terveystiedon lisäännyttyä, niitä ei enää tule tehtyä.

Edelleenkin kyllä kinastelemme äiti-Aunen kanssa siitä, pitikö meidän - oman perheen - aina ensin syödä eiliset tai toissapäiväiset perunamuussit, jotka alkoivat jo maistua kovin "pistäviltä"... Jossain se raja sitten kulki niin, että kieltäydyimme ihan selvästi happamoituneesta muussista.

Mutta, ne keittopäivät olivat nuoren pöytätarjoilijan kauhistus. Onhan se ihan mahdotonta saada kaksi täyttä keittolautasta ja ainakin yksi pannukakkulautanen kerralla onnistuneesti asiakkaiden eteen, ilman tarjotinta ... tai sen kanssa, jos ihan tosissani ajattelen noita nuoruuden päiviä. 

Heinäkuussa 1979, olin syntymäpäivänäni töissä baarissamme koko päivän. Aloitin siivouksella klo 6:30, sitten tein voileipiä aamun kahviasiakkaille, hain ja luin postit, ja sitten sain hieman vapaata ennen ruokatuntia. Ruokatunnin jälkeen jäin vielä töihin, kun äiti lähti ostoksille Lohjan tukkuun. Töissä oli Anneli Harinen baarinpuolella, keittiössä Hilkka Bollström keittäjänä, ja mummo ja minä "joka paikan höylinä".

Ehkä syntymäpäivänä ei ole hyvä olla töissä, sillä töppäilin niin paljon tuona päivänä. Tarjoilimme siihen aikaan ruoat pöytiin. Keittiön heiluriovesta piti selvitä vähintään kolmen ruokalautasen kanssa baarisalin läpi erilliseen ruokasaliin, jossa oli neljä viidenhengen pöytää. Myöhemmin ruoka-asiakkaita oli myös baarin puolella ja biljardisaleissakin. Tilausnumeroiden sijaan "huutelimme" ruokien nimiä niitä tuodessamme ja rehellisyyden nimissä asiakkaat itse päättelivät kenen vuoro tuli ensin.

Sinä päivänä, heti ruokatunnin aluksi kaadoin makkarakeittoa veneveistämön pojan selkään, ja toisen pöydän kohdalla karjalanpaistiliemet valuivat lautaselta pitkin pöytää yrittäessäni kauniisti asettaa lautasia asiakkaiden eteen.

Asiakkaat vaan naureskelivat, mutta itse hermostuin ja nolostuin vain lisää. Asiakkaat olivat enimmäkseen miehiä, rekkakuskeja tai rakennustyömiehiä ja muuta, pienten työpaikkojen henkilöstöä. (Työpaikkaruokaloita vasta kehitettiin 70-luvun lopulla.)

Olisin voinut kiljua suuttumuksesta siinä vaiheessa, kun kaadoin kahvivedet keittimeen ja huomasin, ettei "porot" (suodatinpussi ja jauhettu kahvi) olekaan paikallaan. Yrittäessäni korjata asiaa kaikessa kiireessä, ennen kuin vesi ehtisi alkaa valua....suodatinpussit eivät irroneet toisistaan, eikä se pussi, jonka lopulta sain käteeni, suostunut millään aukeamaan taitoksistaaan, vaan vedet alkoivat jo roiskua pitkin konetta ja lattiaa. Miksei se vesi edes voinut tippua suoraan alas!!?? Tökkäsin tyhjän suodattimenpitimen paikalleen ja annoin veden valua pannuun, joka sentään oli paikallaan.

Mitä muistoja sinulla on baaritoiminnasta ja erityisesti Aunen Baarista vuosilta 1971-1979?

Ensimmäinen Aunen Baari

Ensimmäisen Aunen Baarinsa vanhempani, Aune ja Veikko Haapala, perustivat vuonna 1971 Siuntioon. Isän äiti, karjalainen Maija mummoni, muutti mukana, ja kun meitä lapsiakin oli neljä, Lea, Veijo, Kari ja minä, riitti meitä aina johonkin työvuoroon. Tottakai me lapset kävimme koulua, mutta autoimme minkä pystyimme joko baarin tai kodin pyörittämisessä. Minä aloitin Siuntiossa kolmannen kansakouluvuoteni (kevätlukukaudella) Päivärinteen koulussa ja toiset sitten sitä ylemmillä luokilla. Lea jatkoi Porkkalan lukiossa. Aunen Baari sijaitsi ihan radan vieressä, aseman tien varrella, joten siihen oli helppo tulla ja siitä oli helppo lähteä eteenpäin.

 

Aunen Baari, Siuntio 1971 - 1979

Siuntion kauniissa kunnassa me vietimme yhdeksän vuotta, Aunen Baarissa, joten baarielämä tuli aika tutuksi. Siitä, baarielämästä baarinpitäjäntyttären silmin, ajattelin kertoa jotain tällä blogilla, mutta erityisesti olen kiinnostunut kuulemaan paikanpäällä käyneiltä asiakkailta ja ystäviltä, millaisia muistoja heille on jäänyt.

Jos olet käynyt Aunen Baarissa, ja haluat jakaa kuvia tai tarinoitasi, niin kuulisin mielelläni lisää. Lähetä postia!